BRAVERS BLOGI
Artikkeleita johtamisesta ja tiimien kehittämisestä
Aloitetaan pienellä ajatusharjoituksella. Sulje hetkeksi silmäsi ja mieti, kuinka moneen ihmiseen luotat työpaikallasi 100%:sti. Kolmeen? Viiteen? Kaikkiin? Entä kuinka monen kollegasi tai …
Sain puhelun henkilöstöjohtajalta. Hän kertoi organisaatiossaan olevasta pattitilanteesta ja jäimme yhdessä miettimään, että kannattaako tilanteessa aloittaa sovitteluprosessi. Eripura oli jatkunut pitkään ja …
“Muutosneuvottelut ovat päättyneet. Nyt kun kaikki tiedätte ketkä lähtevät ja ketkä jäävät, toivon, ettei asiasta enää puhuta,” totesi eräs johtaja henkilöstölle joitakin …
Kun olimme ryhtymässä yrittäjiksi, meille sanottiin, ettei yrittäjyys sovi kaikille. “En usko, että siinä kovinkaan pitkään pärjäätte.” kuuluivat kommentit. Kun sitten kuitenkin …
Minun luontainen tapani keskustella on intohimoinen, keskeyttävä ja esikoiseni mielestä harhaanjohtavan dramatisoiva. Kehitettyäni itseäni olen oppinut olemaan hyvinkin kuunteleva ja innostun nykyisin …
Istuin tarkkailemassa johtoryhmäpalaveria. Vetäjä esitteli ideansa ja kysyi, ”sopiiko teille, että edetään ehdotukseni pohjalta?”. Hän saa vastaukseksi alaspäin luotuja katseita ja hiljaisuutta. …
Työssäni yritysvalmentajana kohtaan usein työyhteisöjä, joissa kipuillaan moninaisten vuorovaikutukseen, itseohjautuvuuteen ja ilmapiiriin liittyvien haasteiden parissa. Vaikka rakenteet, johtaminen ja strategia olisi hiottu …