Bravers

Valmennuspalveluita työelämään rohkeudella ja rakkaudella

Bravers on vuonna 2019 perustettu valmennustalo, jonka kotipaikka on Porvoo. Toimimme kasvokkaisissa valmennuksissa pääasiassa pääkaupunkiseudulla, mutta myös muualla Suomessa tai kansainvälisesti asiakkaan toiveiden ja tarpeiden mukaan. Meillä ei ole omia toimitiloja, vaan valmennamme, ohjaamme tai esiinnymme asiakkaiden omissa tai heidän osoittamissaan tiloissa. Toteutamme valmennuksia joustavasti myös eri verkkoympäristöissä. Kauttamme on mahdollista saada Zoom, Teams tai Whereby valmennuksen alustaksi. Valmennuskielemme ovat suomi ja natiivitasoinen englanti.

 

Braversin arvot inhimillisyys, kunnioitus, rohkeus, rehellisyys ja rakkaus ovat tekemisemme lähtökohta joka päivä. Ne näkyvät myös siinä, että kunnioitamme toistemme ja asiakkaidemme erityisyyttä. Teemme töitä parivaljakkona tai yksittäin, aina sen mukaan, mitä sinä asiakkaana tarvitset. Pyrimme pohjaamaan tekemisemme vahvuuksillemme: Sanna S:n kutsumuksena on nostattaa, innostaa ja yhdistää, Sanna F:n kehittää, parantaa ja lisätä ymmärrystä. Olemme asiakkaalle kuin yin ja yang: jokaisessa organisaatiossa on omat varjonsa ja valonsa, jotka me autamme kohtaamaan, tulkitsemaan ja kääntämään tulevaisuuden menestykseksi.

SANNA SALOVUORI

Soita: 050 522 2188
Laita viestiä: sanna.salovuori@bravers.fi

SANNA FÄLDT

Soita: 040 533 4034
Laita viestiä: sanna.faldt@bravers.fi

valmentajaverkostomme

Bravers valmentaja Anni Harada

Anni Harada

Kokenut työyhteisösovittelija ja -valmentaja, rakentavan ja tunneälykkään vuorovaikutuksen asiantuntija sekä empaattisen kohtaamisen ammattilainen. Työssään Annia motivoi nähdä ihmisten välisen yhteyden vahvistuvan keskustelujen ja oivallusten kautta.

Sähköposti: anniharada@gmail.com

Bravers valmentaja Saana Karikumpu

Saana Karikumpu

Organisaatioiden ja yksilöiden oppimisen ja kehittämisen asiantuntija, luovien ja toiminnallisten menetelmien sekä ryhmänohjauksen ammattilainen ja sertifioitu fasilitaattori, erityisosaamista on ryhmän osallistaminen ja aktivointi yhteiseen työskentelyyn

 

Sähköposti: saana.karikumpu@gmail.com