Rekrytoinnin ei pitäisi olla ikä-, vaan kasvukysymys

Sanna Salovuori

In Työhyvinvointi Posted

Uracoachina päädyn lähes jokaisen yli 45-vuotiaan asiakkaani kanssa ennemmin tai myöhemmin samaan keskusteluun: uskalletaanko viittäkymppiä huitelevia työnhakijoita palkata yhtä todennäköisesti kuin nuorempia kollegoitaan? Kysymys on ajankohtainen ja tärkeä.

Duunitorin tuore rekrytointitutkimus kertoo, että noin 90 % rekrytoijista pitää ikää vähän tai ei ollenkaan merkittävänä valintakriteerinä. Silti asiakkaitteni kokemus on, että monien hakijoiden nenän edestä kiinnostavan paikan vie nuorempi kandidaatti.

Pysähdyin pohtimaan, miksi korkea ikä vesittäisi rekrytoijan mielessä pätevän työnhakijan avut, kuten kokemuksen, koulutuksen ja asenteen? Pelätäänkö, että +45 ikä on yhtä kuin takuu sille, että hakija on väsähtänyt ja passiivinen asiantuntija, josta aika ja tieto ovat ajaneet ohi? Oma kokemukseni on täysin päinvastainen. Useimmat keski-ikäiset asiakkaani ovat innokkaita ja itseään kehittäviä sekä uudistumishaluisia ja -kykyisiä. Ammattilaisia, joilla on taskussaan pitkä kokemus, vastuunottokykyä sekä halu kantaa kortensa kekoon. Lisäbonus työnantajalle on se, että heillä on perhevapaat ja lasten sairastelukierteet jo lusittuna. Siis erittäin kilpailukykyisiä ja kiinnostavia työnhakijoita.

Keski-ikäinen on monessa muussakin suhteessa mainettaan parempi työntekijä. Siinä missä nuori ja nälkäinen saattaa sortua egonsa oikkuihin ja ”know-it-all” -asenteeseen, keski-ikäinen on sinut itsensä ja osaamisensa kanssa. Kokemus auttaa häntä katsomaan asioita monesta eri näkökulmasta – kirjaviisautta kun voi kartuttaa kuka ja koska tahansa, mutta kokemusta ei saa kuin tekemällä. Diversiteetistä ja sen hyödyistä työelämälle puhutaan paljon. Ajattele, jos +45-osaajat liikkuisivat yhtä liukkaasti yritysten välillä, kuin nuoremmat nyt tekevät? Kuinka paljon se rikastuttaisikaan työpaikkojen näkemystä ja osaamista!

Kasvun asenne ei katso ikää

Positiivinen psykologia puhuu ilmiöstä nimeltä kasvun ja pysyvyyden asenne (growth ja fixed mindset), jota on tutkinut laajalti mm. Stanfordin yliopiston psykologian professori Carol Dweck. Tutkijat oivalsivat vasta 1990-luvun lopulla, että ihmisen harmaa aivomassa lisääntyykin aiemmasta tiedosta poiketen koko ihmisen elinkaaren ajan. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että voimme niin halutessamme oppia uusia asioita kaikenikäisenä, aina viimeisiin päiviimme saakka.

Nimenomaan haluaminen on tärkeässä roolissa, kun mietitään ihmisen ammatillista kiinnostavuutta. Ihminen, joka on omaksunut kasvun asenteen, on nälkäinen oppimaan, sillä häntä ajaa halu kehittyä jatkuvasti paremmaksi. Hän näkee vastoinkäymisissä mahdollisuuden oppia, iloitsee palautteesta ja kannustaa myös muita kehittymään. Hän tuntee myötäintoa ja -iloa muiden puolesta, koska hän tietää, etteivät muiden menestys ja oivallukset ole häneltä pois, vaan päinvastoin lisää yhteiseen hyvään.


Nuoruuden lähde on löytynyt?

Uskaltaisinpa melkein väittää, että henkisesti kasvun asenne vastaa ikuisen nuoruuden lähdettä. Se lisää ihmisen pystyvyyden tunnetta ja kunnianhimoa. Se antaa toivoa ja auttaa unelmoimaan. Ihminen, joka ei tyydy keskinkertaiseen, vaan uskoo itseensä ja näkee itsensä jatkuvasti uusien, innostavien, toinen toistaan isompien haasteiden äärellä, pääsee todennäköisemmin tavoitteisiinsa kuin passiivinen pysyvyyden asenteen ihminen – iästä viis.

Katseeni kääntyykin nyt rekrytoijiin. Ollaanko rekrytointitilanteissa tietoisia, että vetovoimaisin työvoima ovat kasvun asenteen ihmiset? Sillä kasvun asenteella varustettu ihminen kyllä tunnistaa toisen kaltaisensa.

Kysymys kuuluukin: rekrytoija – onko sinulla rekrytointitilanteissa growth vai fixed mindset?

Sanna Salovuori

Keski-ikäinen uracoach ja ratkaisukeskeinen valmentaja

0 Comments

Leave a Comment