Bravers syntyi rakkaudesta hyvinvointiin – toisen Sannan tarina

Sanna Fäldt

In Työhyvinvointi Posted

En tiedä onko kukaan muu huomannut samaa, mutta minä aina kaipaan jotain uutta ja erilaista  haastetta kesän jälkeen. Vuosi sitten elokuussa uuden kaipuu kupli vatsanpohjassa oikein erikoisen kiivaana ja minulle tuli vastustamaton tarve. Tarve olla yhteydessä naiseen, joka toimitti blogisarjaa, johon olin vuotta aiemmin kirjoittanut. Laitoin hänelle viestin, ehtisitkö nähdä ja sparrailla joku ilta töiden jälkeen, “Tulit jostain syystä mieleen” kirjoitin. Hän ehti.

Näimme ja juttelimme työstä, jaksamisesta, luovuudesta ja siitä, että aina ei tarvitse elämässä kaiken olla joko tai, kannattaa kokeilla myös sekä ettää. Seuraavana aamuna istuin normaaliin tapaan bussissa matkalla Porvoosta Helsinkiin töihin ja mieleeni tuli kuin salaman iskusta ajatus: haluan kirjoittaa kirjan. Naisille. Siitä, miten töissä voi olla paljon paljon kivempaa, jos siellä saisi olla enemmän oma itsensä. Jos siellä olisi enemmän inhimillisyyttä. Enemmän tilaa tunteille ja empatialle. Mieleeni tulvi kymmenet keskustelut ystävien kanssa. 

”Mä en haluais mennä töihin aamulla.”
”Mun pomo ei tajua mua.”
”Miten työpaikalla voi yksi ihminen saada kaikki voimaan näin huonosti?”
”Ei ole ikinä aikaa mihinkään kunnolla.”
”Mulle annettiin tänään potkut. Yhtäkkiä vain, palaverin päätteeksi.”
”Mä en pidä tästä versiosta itsestäni. Olen koko ajan kiukkuinen. ”
”Tässä elämässä on pakko olla jotain muutakin.”

Monet lähipiirini naisista ovat äärimmilleen venytettyjä. Useat nauttivat työstään, tai ainakin haluaisivat nauttia, mutta silti työ tuntuu jättävän kylmäksi ja tunnetaan ikuista huonoa omaa tuntoa lapsiin, puolisoon tai treenaamiseen käytetyn ajan vähyydestä. Elämä eletään jatkuvan aikataulupaineen alla. Ei ole aikaa olla spontaani, treffit kavereiden kanssa pitää sopia useampi kuukausi aikaisemmin. Aloin miettiä, että miten ihmeessä olemme ajautuneet tällaiseen aikataulutettuun autopilottielämään? 

Onko meillä enää lainkaan aikaa tai osaamista vain olla?

Kun odotin toista lastani vuonna 2009, minulla oli koko ajan paha olla. Fyysisesti ja henkisesti. Koin vauvasta ahtaan paikan kammoa, oksetti ympäri vuorokauden, jos illalla ei halunnut oksentaa viiden minuutin välein, piti maata aivan hiljaa paikallaan. Oloni oli toivoton. Kun lapseni syntyi, sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Ikävä kyllä, julkinen sairaanhoito petti minut pahemman kerran ja sinnittelin masentuneena kahden pienen lapsen kanssa kotona vuoden.

Vasta, kun menin mindfulness-kurssille aloin ymmärtää, missä jamassa olin ja miten sieltä voisi päästä ylös. Säännöllinen meditointi ja TRE-terapia auttoivat minut pikkuhiljaa takaisin valoisalle puolelle, omaksi itsekseni. Löysin myöhemmin onneksi hyvän lääkärinkin, joka ojensi auttavan kätensä ja kiskoi minut lopullisesti kuopasta, jonka reunalle olin onnistunut omin voimin kiipeämään. Voima löytyi lopulta minusta itsestäni. Ja kun voima on kerran annettu, sitä ei kukaan voi viedä pois.

Tätä voimaa olen kuljettanut mukanani siitä saakka ja pyrkinyt jakamaan sitä myös muille tarvitseville. Olen nyt pian kymmenen vuotta hyödyntänyt mindfulnessin oppeja elämässäni, ylläpitänyt tasapainoa ja lempeää asennetta töissä, kasvattanut oppien avulla lapsiani ja vähän tuota miestäkin (vaiko hän minua!). Meditointi, läsnäolo- ja tunnetaidot vaikuttavat positiivisesti minuun itseeni ja sitä kautta myös ympärilläni oleviin ihmisiin. Olen etsinyt ahkerasti tapoja vuorovaikuttaa aidommin ja olla täysin oma itseni työelämässä, viimeksi upean naistiimin tukena ollessani Deloitten markkinointi- ja viestintäjohtajana. Päätin, että näistä asioista ja opeista kerron kirjassani muillekin. 

Ei tämä elämä aina itsellekään ole helppoa

Kirjoitin viime talvena kirjaani ja kävin töissä samaan aikaan huolehtien palautumisestani parhaan kykyni mukaan. Omaa jaksamistaan ei voi kuitenkaan yrittää väkisin venyttää yli rajojen – hyvinvointia tukevat tekniikat voivat kääntyä muuten itseään vastaan. Keväällä myönsin, että lautasellani oli liikaa. Ohjenuorani elämässä on aina ollut, että jos haluaa uutta, jostain vanhasta pitää luopua. 

Nainen, joka toimi muusana kirjalleni, tuki minua myös kirjani kirjoituksen aikana ja olimme ahkerasti yhteydessä elokuun tapaamisesta saakka. Soittelimme ja lähettelimme ääniviestejä. Talven aikana alkoi versoa ajatus jostain uudesta yhdessä. Siihen tarvittaisiin roppakaupalla rohkeutta. Totesin pitkällisen pohdinnan jälkeen, että nyt oli aika luopua 20 vuoden putkesta palkkatöissä.

Toinen toistamme kannustaen, päätimme hypätä tuntemattomaan ja perustaa yhdessä firman. Yhtiön, jonka juuret olisivat vahvat, arvot kirkkaat ja missio selvä. Huomasimme, että meillä oli  rekkalastillinen kokemuksia, oivalluksia, ideoita ja tarmoa, joiden avulla voimme lähteä  kokeilemaan siipiämme yhteisen unelmamme edistämiseksi. 

Näin syntyi Bravers Oy, kokemuksellinen valmennustoimisto. Sanna Salovuori on tuo rinnallani kulkeva nainen, jonka kanssa jaamme yhteisen etunimen lisäksi yhteisen sisäisen palon parantaa suomalaista työelämää. Tehdä siitä lempeämpää, hauskempaa, nautinnollisempaa, rohkeampaa ja aidompaa. Mitenkö? Laita meille viestiä, ehkäpä sparrailemme joku ilta töiden jälkeen!

Sanna Fäldt
Toinen Bravers Oy:n perustajista

0 Comments

Leave a Comment